Selkeyttä visuaalisin keinoin

Olen kaivannut ajatusteni ja toiveitteni selkeyttämistä jo jonkin aikaa. Ajattelin, että sopivan hetken tullen käyttäisin aarrekarttaa tähän tarkoitukseen. Kun lopulta pääsin lehtien kanssa pöydän ääreen, päätin olla vielä menemättä aarrekarttaan saakka. Kerron tässä, mikä tuntui vielä selkeyttävämmältä juuri nyt.

Aarrekartta

Olen käyttänyt aarrekarttaa valmennuksissani jo vuosien ajan ja tehnyt niitä useita itsekin. Aarrekartan voi ymmärtää visuaalisina suuntaviittoina tietoiselle ja alitajuiselle mielelle.

Aarrekarttaan etsitään lehdistä kuvia ja tekstejä, jotka edustavat itselle niitä asioita, joita haluaa elämäänsä. Sopivaa materiaalia etsiessään voi käsitellä syvällisesti ajatuksiaan, toiveitaan ja uskomuksiaan. Käsitys unelmista tarkentuu ja kirkastuu, kun valitsee karttaan oikealta tuntuvia elementtejä.

Kartta muistuttaa siitä, millaisia asioita haluaa elämäänsä ja mihin haluan keskittyä. Kartan avulla huomaa herkemmin tilaisuuksia arjessa ja tekee päivittäin unelmia tukevia valintoja.

Joskus unelmat ovat niin isoja, ettei niitä oikein meinaa osata kuvitellakaan toteutuviksi. Olen huomannut kartan antavan sopeutumis- ja käsittelyaikaa. Mitä tutummaksi unelmat tulevat, sitä mahdollisemmilta ne alkavat tuntua. Kartta avaa mieltä muutokselle ja ratkaisujen löytämiselle.

Selkeyttäminen ennen unelmoimista

Huomasin, että juuri nyt tuntui tärkeimmältä keskittyä etsimään ja tutkiskelemaan tämänhetkisiä ajatuksia, toiveita, tarpeita, pelkoja ja uskomuksia. En jatkanut vielä aarrekarttaan vaan jäin selailemaan lehtiä ja leikkaamaan tekstejä ja kuvia, joissa oli jotain puhuttelevaa.

Varasin viereen muistikirjan, johon pystyin kirjoittamaan nopeasti ajatuksia ja huomioita tuoreeltaan. Ei mitään valmista, vaan lähinnä ajatusten ja huomioiden alkuja, sekä kysymyksiä.

Tämän prosessin jälkeen aion liimata olennaisimpia kuvia ja tekstejä muistikirjaan, ja syventyä kirjoittamaan niiden pohjalta heränneitä ajatuksia ja huomioita kuvien viereen. Mitä nämä asiat tarkoittavat elämässäni juuri nyt?

Toivottavasti voin lopuksi löytää myös ihan konkreettisia asioita, joihin tarttua ja ryhtyä toteuttamaan askel kerrallaan.

Kuvien ja ajatusten taltioiminen muistikirjaan on paitsi olennainen osa selkeyttämistä, myös tämän hetken dokumentoimista. Kun jonkun ajan kuluttua palaan näille muistikirjan sivuille, voin tarkastella, mitä näille ajatuksille ja huomioille kuuluu sillä hetkellä. Mitkä asiat ovat kirkastuneet, mitä olen saanut vietyä eteenpäin ja onko jotain, mikä ei oikeasti ollutkaan olennaista?

Siirtokuvia pakkausteipillä

Tämä on helppo ja hauska tapa tehdä siirtokuvia esimerkiksi ATC-kortteihin tai art journaleihin. Tarvitset vain kirkasta pakkausteippiä, kuvan ja lautasellisen lämmintä vettä. Kuva voi olla joko leikattu lehdestä tai tulostettu itse.

Liimaa pakkausteippi kuvan päälle mahdollisimman tiiviisti. Voit hangata teipin kiinni kuvaan jollain tylpällä esineellä, joka ei naarmuta teipin pintaa.

Täytä lautanen lämpimällä vedellä, upota teippi veteen ja liota paperi irti teipistä. Mitä pidempään teippi on vedessä, sitä helpommin paperi lähtee irti. Loput paperit ja liiman voi hieroa teipistä vaikka sormella.

Siirtokuva pakkausteipillä - Vihkokauppa

Siirtokuva pakkausteipillä - Vihkokauppa

Nyt sinulla on hieno läpikuultava kuva käytettäväksi esimerkiksi kollaaseissa. Laita teippi kuivumaan esimerkiksi talouspaperille tai liinalle liimapuoli ylöspäin. Kuva kerää helposti pölyä pintaansa, joten jos kuva ei ole menossa heti käyttöön, se kannattaa säilyttää muovitaskussa.

Paperin ja musteen laatu voivat vaikuttaa lopputulokseen. Kannattaa kokeilla erilaisia kuvamateriaaleja.

Kuvan liimaamisessa olen käyttänyt kirkasta gel mediumia. Pakkausteipin päälle voi piirtää ja kirjoittaa maalikynällä.

Kahvipäiväkirja

Kahvipäiväkirjan ajatus syntyi vaaleanruskeasivuisesta The Cappuccino Book -luonnoskirjasta. Sen sivut ja valkoiset geelikynät kutsuivat tekemään, mutta mitään erityistä ideaa uudelle luonnoskirjalle ei ollut.

Tulin nopeasti siihen tulokseen, että mitään erityistä ideaa ei tarvitakaan, vaan pääasia on päästä tekemään ja kokeilemaan.

Kahvipäiväkirja on kokonainen tunnelma. Hetken tauko kaikesta, kupillinen höyryävää kahvia, luonnoskirja ja kutkuttava tunne päästä tekemään jotain luonnoskirjan sivuille.

Kahvipäiväkirjassa ei ole sääntöjä, eikä sen tarvitse olla ehjä kokonaisuus millään tavalla. Kahvipäiväkirja on vapaa velvollisuuksista ja stressistä. Kahvipäiväkirjan voi tehdä mihin tahansa vihkoon tai muistikirjaan.

Sivuille voi kirjoittaa, piirtää, luonnostella, liimata, maalata – mitä tahansa. Voi lähteä siitä, mikä juuri sillä hetkellä on päällimmäisenä mielessä. Lähtökohtana voi myös olla jokin materiaali, jota haluaa käyttää tai kokeilla.

Kahvipäiväkirjaan tehdään jotain, mikä sillä hetkellä tulee luonnostaan. Se voi olla vaikka vain yksi sana, yksi kuva, pala teippiä. Se voi olla pelkkä viiva lempikynällä.

Itselleni kahvipäiväkirja on vastaus hetkiin, jolloin tekisi mieli tehdä jotain, mutta ei ehdi tai jaksa tai ei ole mitään erityistä ideaa. Nyt voin tehdä ihan jotain pientä tai vaikka vain testailla materiaaleja.

Samalla tai myöhemmin kirjaa selaillessa voi tulla lisää ideoita. Ehkä kahvipäiväkirjan matala kynnys alkaa hiljalleen siirtyä kaikkeen muuhunkin tekemiseen. Pääasia on, että aloittaa – tekee jotain ja katsoo, mitä siitä syntyy.

Jaan kuvia omasta kahvipäiväkirjastani Instagramissa hashtagilla #kahvipäiväkirja.

The Cappuccino Book